|
Sosiaalinen pääoma työyhteisön voimavarana
Sosiaalinen pääoma työyhteisön voimavarana - teos kuvaa neljässä järjestössä toteutettua voimavaralähtöistä työhyvinvoinnin kehittämistä. Sosiaalinen pääoma on ollut viime vuosina esillä paljon erilaisissa yhteyksissä ja se on yhteydessä terveyteen ja hyvinvointiin.
Voimavaralähtöinen lähestymistapa soveltuu jatkuvaan työhyvinvoinnin ja työyhteisön kehittämiseen. Vahvuuksia korostava työote helpottaa puhumista ja se edesauttaa vaikeidenkin asioiden esille ottamista, kun ensin on luotu pohja tasavertaiselle keskustelulle.
Työyhteisön vahvuuksiin keskittyminen ei tarkoita ongelmien lakaisua maton alle. Ennen kaikkea työntekijät tulevat tietoisiksi oman työyhteisönsä voimavaroista. Tämä mahdollistaa toiminnan voimavarojen lisäämiseksi ja kuormittavien tekijöiden vähentämiseksi.
Onko sosiaalinen pääoma työyhteisön vahvuus, määrittyy sen mukaan, kuinka tasaisesti sosiaalinen pääoma jakautuu työyhteisön sisällä ja toisaalta kuinka vuorovaikutus toimii yhteisön ulkopuolelle. Monilla työelämän kehityssuunnilla (esimerkiksi kilpailu, tehokkuus jne.) voi olla ei-toivottuja seurauksia, jotka heikentävät yhteisön sosiaalista pääomaa. Järjestöt työyhteisöinä eivät myöskään voi eristäytyä talouden "megatrendeiltä". Ne tulisi tiedostaa, jotta ongelmia voitaisiin ennakoida ja ehkäistä. Parhaimmillaan työyhteisön sosiaalinen pääoma vahvistaa työhyvinvointia ja lisää tuottavuutta.
Teos antaa aineksia voimavaralähtöiseen työyhteisön kehittämiseen. Myönteisyys ruokkii myönteisyyttä ja katkaisee kielteistä ajattelukierrettä.
Päivi Rouvinen-Wilenius: Sosiaalinen pääoma työyhteisön voimavarana
Raportti .pdf-tiedostona (1,1 mt)

|