Toiminta
Terveyden edistämisen politiikka ja asiantuntijatoiminta
Laatu ja arvionti
Päihdehaittojen ehkäisy
Terveyden edistämisen määrärahat
Kansainvälinen toiminta
Koulun terveyden edistäminen
Lasten terveysfoorumi
Viestintä
Arkisto
Keskus palkitsee
Hallinto

Viestintä

Terveyden edistämisen keskuksen (Tekry) toiminta perustuu vankkaan ymmärrykseen ja osaamiseen terveyden edistämisen eri osa-alueilla. Tekry haluaa vahvistaa aktiivisella toiminnalla erilaisten ihmisten ja väestöryhmien terveyttä sosioekonomisia terveyseroja kaventavalla tavalla sekä vaikuttaa terveyttä osaltaan määrittäviin kansainvälisiin ja kansallisiin ilmiöihin ja päätöksentekoprosesseihin. Tekry ylläpitää ja lisää myös julkishallinnon, yritysten, jäsenyhteisöjensä sekä muiden tahojen toimintaan liittyvää asiantuntemusta ja yhteistyötä.

Toimiminen kansainvälisissä ja kansallisissa verkostoissa, neuvottelukunnissa sekä työ- ja muissa vastaavissa ryhmissä nähdään tärkeänä. Yleisen terveyden edistämisen asiantuntijuuden ohella Tekry on niissä jäsenjärjestöjensä edustajana ja vaikuttaa myös sillä tavoin jäsenistönsä toimintaedellytysten kehittymiseen.

Promo on ammatti- ja aikakauslehti, joka avaa näkökulmia terveyden edistämiseen ja sen myötä laajemmin hyvinvoinnin kehittämiseen. Se on keskeinen tiedonvälittäjä syventävään asiantuntemukseen, terveyden edistämisen monialaisena ja monitieteisenä näkökulmien avaajana sekä keskustelun ja uusien ajatusten herättäjänä.

Tekryn julkaisut -sarjassa ilmestyy vuosittain barometrit, erilaisia hakuoppaita, kampanja-aineistoja, raportteja yms.

Sähköpostiuutiset tarjoaa joka viikko tietoa Tekryn jäsenjärjestöjen tapahtumista, koulutuksesta ja aineistoista.

Tekry palkitsee vuosittain terveysteon ja parhaat terveysaineistot.

Tekry voi myös esittäytyä omalla osastolla tai kokoamalla yhteen järjestötahoja erilaisissa tapahtumissa kuten esimerkiksi Kouluterveyspäivillä, Päihdepäivillä ja Terveys -messuilla.

Yhteyshenkilöt , ja .

  Tulosta sivu       Kerro sivusta ystävälle

Terveyden edistämisen keskus, Karjalankatu 2 C 63, FIN-00520 Helsinki, Finland
tel. +358 9 725 30300, fax +358 9 725 30320, 358 9 725 30319